Kevon luonnonpuisto

Kevon kanjonin 63km pituinen reitti on jostain syystä odottanut listallani näinkin kauan. Se on hassua miten helposti ajattelee, että upeimmat maisemat löytyisivät kansallispuistoistamme, kun itseasiassa ne vaikuttavimmat maisemat ainakin omasta mielestäni vuoria rakastavana ihmisenä ovat juuri siellä pohjoisimmassa/luoteisimmassa Lapissa avotunturi-alueilla. Tarkemmin sanottuna Käsivarren erämaassa ja Kevon luonnonpuistossa.

Luonnonpuistossa Kevolla rajoitukset ovat tiukempia kuin kansallispuistossa tai erämaa-alueilla. Polulla on siis pysyttävä, ja rotkoalueella ei saa liikkua ollenkaan 1.4.-14.6. välillä. Leiriytyminen on tapahduttava telttailualueilla, joka vaikuttaa luonnollisesti reitin ja päivämatkojen suunnitteluun.

Itse toteutin reissun busseilla kulkien, joka oli näppärää huolimatta bussien aikatauluista, ts. kerran päivässä kumpaankin suuntaan 😀 Olin ajatellut ensin jättäväni auton Kaamaseen, mutta viime hetkellä (koska olin epävarma parkkeerausmahdollisuudesta) jätinkin auton Ivalon torille ja hyppäsin bussiin kirkon pysäkiltä. Sulaojalle bussi lähti puoli viideltä iltapäivällä, ja takaisin Kenesjärveltä se saapui puolen päivän aikoihin (klo 10 lähtö vaelluksen päätöspisteestä). Tämä tarkoittaa, että vaellus on aloitettava illasta, ja lopetettava aamusta, joka vaatii pientä suunnittelua etappien suhteen, joka onnistuu kuitenkin hyvin sillä telttailualueita on niin paljon. Siirtoauto on toki mahdollista, mutta ainakin yksin vaeltaessa kohtuuttoman hintaista. Jos ei ole riippuvainen bussiaikataulusta, riittää kaksikin pitkää päivää reitin vaeltamiseen, mutta leppoisasti 3 päivää kahdella yöpymisellä. Ainakin keskikesällä kun päivä on loputtoman pitkä ja valoa riittää.

Itse lähdin torstai-iltana liikkeelle asettuen ensimmäiseksi yöksi Ruktajavrille. Perjantaina vaelsin kanjonimaisemissa Fiellun putoukselle saakka, jossa vietin seuraavan yön. Lauantaina kävelin pisimmän päivän, joka vielä venyi koska en jäänytkään suunnitelmani mukaan Guoikgáhritájan telttapaikalle vaan jatkoin Silkeájalle lähemmäs päätepistettä. Itselleni tämä toimi mainiosti, vaikka perjantaina olisi mielellään voinut kävellä pitemmältikin. Yöpymispaikkani olivat kivoja, mutta ehkä kivimmän oloisena (joskin pikkuisena) jäi mieleen Njaggaljávri hyvän uintimahdollisuuden vuoksi. Kaikkialla on puisia “lavoja” teltan alustaksi, joka oli uusi juttu itselleni, mutta erittäin kätevää etenkin kivisillä/juurakkoisilla alueilla.

Kulkusuunta etelästä pohjoiseen oli mielestäni hyvä, koska kanjonimaisemat tulevat eteen hienommin, ja muutenkin maisema muuttuu “hienommaksi” siihen suuntaan kulkiessa. Lisäksi, useimmat tuntuvat menevän tähän suuntaan, joten vastaantulijoita ei juurikaan ole mikä on mukavaa. Itse kohtasin vain 3 ihmistä koko reitin aikana, vain telttailupaikoille ilmestyi muutama muu illan tullen. Kaiken kaikkiaan hyvin rauhallinen aika vaeltaa Kevon reitti, ja kukinta oli parhaimmillaan.

Ainoat miinukset reitillä olivat Fiellun leiripaikan ahneet myyrät ja avotunturin hyökkivät tunturikihut. Kumpaankaan asiaan en ole tähän mennessä törmännyt. Fiellulla ei passaa unohtaa mitään myyrien ulottuville, sillä ne eivät pahemmin ihmisiä arastele. Rinkka siis telttaan jos siinä on mitään syötävää. Itse unohdin pienen kauramaitopurkin teltan ulkopuolelle, ja johan se oli pureskeltu rikki yön aikana.

Tunturikihuista minua onneksi varoitti vastaan tullut ranskalaismies. En ehkä ottanut häntä kovin tosissani, mutta onneksi sentään kaivoin repusta toisen vaellussauvan käteeni juuri ennen kuin ensimmäinen hyökkäys tuli! Kihut eivät ole ihan pienimpiä lintuja (lokin kokoisia?), ja kun sellainen lentää täysiä kohti joka suunnasta, alkaa melkein pelottaa. Huidoin sauvalla pääni yllä yrittäen samalla edetä mahdollisimman nopeasti, ja lintu vain hyökki uudestaan ja uudestaan. Se osui sauvaanikin useasti, eikä tuntunut siitä piittaavan. Huomasinkin lopulta huutamisen toimivan melkein paremmin 😀 Näitä hyökkiviä pariskuntia oli tällä kertaa kaksi eri paikoissa, Gamajotnsuohpášájan ja Njaggaljávrin välisessä avotunturissa sellaisen rappusrotkon molemmin puolin. Ilmeisesti pesät olivat polun lähellä, joten niitä ei oikein voi kiertää kauempaa.

Kevon maasto on vaihtelevaa, helposta kangaspolusta kivisiin nousuihin ja pitkiin portaikkoihin. Itse pidin juuri tuosta vaihtelevuudesta, jonkun mielestä se on ehkä haastavaa. Korkeuserot tuovat juurikin niitä maisemia, ja reitti yllättääkin kerta toisensa jälkeen eteen avautuvalla upeudella. Kanjoni Suohpášájan jälkeen yllätti isoimmin, mutta myös Fiellun jälkeen on tiedossa upeita jyrkkiä, jopa vuonomaisia näkymiä, ja kauniita jokiuomia. Joen ylityksiä on yhteensä 4, mutta ne sujuvat tosi kivasti vaijerin ja käsilenkkien avulla. Heinäkuun alussa vettä oli korkeimmillaan vähän yli polven, crocsit ja shortsit olivat siis kätevät.

Kaiken kaikkiaan upea reitti! Seuraavalla kerralla teen Kuivin ympyräreitin Sulaojalta käsin 🙂