En ole koskaan tuntenut houkutusta alamäkipyöräilyyn. Ihan totta, jos jotakin olen tiennyt varmasti, niin sen ettei minua kiinnosta ajaa metsäpolkuja alas vuoren rinnettä (ja lentää tangon yli pusikkoon, täydensin lauseen aina mielessäni).
Never say never.
Ehkä Suomi, tai ylipäätään kesä on herättänyt halun löytää uusi laji jota harrastaa… Ja osaltaan koin työn vuoksi velvollisuudekseni yrittää siedättyä kyseiseen touhuun, koska siitä olisi hyvä jotain ymmärtää. Pyhälle rakennetaan nimittäin parhaillaan alamäkireittiä, joka toivottavasti saadaan auki ensi kesänä. Avasimme jo pienen aloittelijoiden reitin taikamatolle tänä kesänä, katsopa tätä:
Ruka on Pyhän kanssa niin sanotusti samaa firmaa, joten ollessani viikon Rukalla etätöissä, päätin antaa bike parkille kunnon mahdollisuuden. Olin aiemmin roikkunut kundien perässä parkissa muutaman päivän, eikä touhu varsinaisesti hauskaa ollut, enemmänkin selviytymistä.
Paras mitä saatoin tehdä oli osallistua bike park intro-kurssille!
Kurssi eteni tosi rauhallisesti, mutta jarrutus- ja kallistusharjoitukset tekivät hyvää ja oli aivan eri fiilis lähteä mäkeen tuon jälkeen. Kun tiesi mitä ainakin yrittää tehdä, alkoi kehitystäkin tapahtua ja hauskuus löytyä.
Loppuviikosta myönsin itselleni olevani koukussa. Useampi päivä ajoa putkeen oli tehnyt ihmeitä ja edistyshän tuntuu aina kivalta! Intoa ei sammuttanut edes Syötteen vierailu jossa kuoppainen (jarrupatteja) vihreä reitti sai ranteeni koetukselle ja ankkurihissi toi jännitysmomenttia päivään. Seuraavana oli vuorossa Ylläs, jonka sinistä flow-reittiä jaksoin hinkata koko päivän! Levillä sininen oli ihan hauska (joskin sekin huollon tarpeessa), mutta keli niin mutainen että luovutin 4 kierroksen jälkeen.
Ruka on mielestäni monipuolisin, reittejä löytyy vihreästä mustaan, huipulta tunturin juureen, joten myös helpoilla reiteillä pääsee nauttimaan maisemista. Vihreiden jälkeen voi suunnata sinisille flow-reiteille, tai enemmän haastetta (tai kivikkoa/juurakkoa) kaipaava technical-reiteille. Eri tasoiset pyöräilijät voivat valita oman tasoisen reitin ja päätyä samaan paikkaan alas, joten porukallakin Ruka toimii hyvin. Useimmiten vaikeammat hyppyrit jne pystyy kiertämään halutessaan, joten samaa reittiä voi ajaa hyvin monella tapaa.
Ehkäpä se suurin oivallus lajin suhteen on ollut, että alamäkeä voi ajaa just sitä vauhtia kuin hyvältä tuntuu, jolloin pelkoa “tangon yli lentämisestä” ei edes tule mieleen. Kun reitti on sileä flow-reitti, ei yllättäviä töyssyjä ja juurakoita ole, joka myös auttaa tuohon huoleen. Tekniikkavinkit ovat myös kultaa hauskuuden kannalta, eli hanki joku opastamaan! Ennenkaikkea unohda ajatus että alamäkipyöräily on vain hurjan näköistä kiitämistä juurakoiden ja kivikoiden seassa isoista hyppyreistä lennellen 😀 Se voi olla monen näköistä ja jokaiselle jotakin. Parkeissa näkee porukkaa vauvasta vaariin, aloittelijoista huippuihin, joten paine pois myös sen suhteen ja sekaan vain!
Rukalla käyntikertoja on kertynytkin eniten, ensi viikolla mennään taas… Ylläs puolestaan avaa uuden, toisen flown näillä näppäimillä, en malta odottaa että pääsen vielä testaamaan sitä kesän lopuksi 👌
2 viikkoa lomaan! Ja kuukausi sen parhaimman laskukauden starttiin! Tosin luultavasti alamäkipyöräily- ja laskettelukausi limittyvät tänäkin vuonna hiukan päällekkäin, ja se on kyllä parasta!
Kaipuu kauas 
Tämä kuulostaa todella kiinnostavalta, muutamaan kertaan on tullut touhua katseltua. Ainakin Ylläkseltä muistuu mieleen, samoin havajilta kuluneena kesänä Haleakalān kansallispuistossa. Ilmeisesti näitä tulee Suomessakin siis koko ajan lisää? Seuraavaksi tulee isekin varmasti testattua, olen varma että tykkään!
LikeLike